Suomen kansallislauluMaamme |
 |
|
| 1 | Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!
|
|
| 2 | On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet Sen vieras kyllä hylkäjää, mut meille kallein maa on tää, sen salot, saaret, manteret, ne meist on kultaiset.
|
|
| 3 | Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen, ikuisten honkain huminat, täht'yömme, kesät kirkkahat, kaikk'kuvineen ja lauluineen mi painui sydämeen. |
|
| 4 | Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat, kun päivä piili pilvihin tai loisti onnen paistehin, täss Suomen kansan vaikeimmat he vaivat kokivat. |
|
| 5 | Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken? Kun sota laaksoissamme soi, ja halla näläntuskan toi, ken mittasi sen hurmehen ja kärsimykset sen? |
|
| 6 | Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin, täss iloaan on nauttinut ja murheitansa huokaillut se kansa, jolle muinaisin kuormamme pantihin. |
|
| 7 | Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa, vaikk onni mikä tulkohon, maa isänmaa se meillä on. Mi maailmass on armaampaa ja mikä kalliimpaa? |
|
| 8 | Ja tässä, täss' on tämä maa,
sen näkee silmämme. me kättä voimme ojentaa ja vettä rantaa osoittaa ja sanoa: kas tuoss' on se, maa armas isäimme. |
|
| 9 | Jos loistoon meitä saatettais
vaikk' kultapilvihin, mis itkien ei huoattais, vaan tärkein riemun sielu sais, ois tähän köyhäänkotihin halumme kuitenkin. |
|
| 10 | Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen miss' elämämme suojan saa, sa muistojen, sa toivon maa, ain ollos, onnes tyytyen, vapaa ja iloinen. |
|
| 11 | Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran, laulus synnyinmaa korkeemman kaiun saa. J L Runeberg, suomennos Paavo Cajander
|