Tietokilpailu Väinö Voipio

Aatelisnimet Suomen suku Suomen historia Nimistöntutkimus

Uuden 1. 1. 2004 voiman tulleen kielilain mukaan kansalaisella on mahdollisuus vaatia veroviranomaisilta, Ajoneuvohallintokeskukselta ja kunnallisilta viranomaistahoilta rekisteritietoja kahdella eri kielellä esimerkiksi toisen kiinteistön kiinteistöverotusasiat ruotsiksi ja toisen suomeksi tai ajoneuvoveron maksulomakkeen suomeksi ja rekisteriotteen ruotsiksi.

Asia ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton viranomaistahojen kannalta. Viranomaistahojen käyttämät tietokoneohjelmat eivät hyväksy tällaista menettelyä, vaan ne edellyttävät henkilön tietokannoissa käytettävän vain yhtä kieltä - joko suomea tai ruotsia. Tästä seuraa se, että mikäli kansalainen vaatii kohdallaan noudatettavaksi kysymyksessä mainittua "kahden kielen käytäntöä”, hänen verotus-, autorekisteri- ja mm. jätehuoltoasiansa joudutaan tekemään ja ylläpitämään manuaalisesti. Tästä voi seurata veronkannon tehokkuuden heikkenemistä ja verovelvollisen kannalta epäedullisia ongelmia.

Yllämainittuun ongelmaan viitaten kansanedustaja Timo Soini (perussuomalaiset) kysyi kirjallisella kysymyksellä 27/2004 eduskunnassa

"Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että verojenkustannustehokkuus tai verovelvollisen oikeudet eivät kärsi siitä, että kansalaiset käyttävät hyväkseen uuden kielilain mahdollisuutta käyttää sekä suomea että ruotsia viranomaiskielenä ja aiheuttavat vaatimuksellaan manuaalista verotustyötä ilman mittavia tietokoneohjelmien muutostöitä ?”

Vastauksessaan kansanedustaja Timo Soinille oikeusministeri Johannes Koskinen sanoi, ettei hallitus tässä vaiheessa katso aiheelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin kysymyksessä esitettyjen näkökohtien johdosta. Kielilaki on vasta äskettäin tullut voimaan, eikä yksilön oikeudesta asioida viranomaisessa valitsemallaan kielellä ole kertynyt laajaa käytännön tietoa. Hallitus pitää kuitenkin todennäköisenä, että suuri osa kansalaisia asioi samassa viranomaisessa ainoastaan yhdellä kielellä.

Hallitus ei siis kiellä Timo Soinin esiin nostaman ongelman olemassaoloa ja on kovin optimistinen sen realisoitumisen suhteen. Kun tiedetään, miten paljon maassamme on verojen ja muiden pakoloisten maksujen vihaajia, saattaa olla, että uuden kielilain luomassa mahdollisuudesta tulee uusi hallintobyrokratiaa lisäävä ja veronmaksajille kalliiksi käyvä tekijä. Joten se kaksikielisyyden rikkaudesta.

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös

Die Welt: "Dum finnorum spiritas regnat, Europa monstruosa nobis timenda non est" (Niin kauan kuin Suomen henki jyllää, ei tarvitse pelätä mitään hirviö-Eurooppaa)

Suomalaisia arvostetaan EU-instituutioissa muun muassa siitä, että heidän kanssaan sovitut aikataulut pitävät. Muiden – lähinnä eteläeurooppalaisten kanssa – se onkin huomattavasti vaikeampaa. Heille sovitut ajat ovat jonkinlainen suositus, joista voidaan neuvotella ja joustaa. Tähän tottuminen on suomalaiselle melko työlästä. Lisäksi meidän rehellisyyteemme luotetaan. Toimittaessani työnantajalleni epämääräisen kasan asiakirjoja (jopa vanhempieni virkatodistukset) ihmettelin, että mihin näitä kaikkia oikein tarvitaan? Vastaus oli, että "kyllähän teihin suomalaisiin voi luottaa, mutta kun on nämä muut."

Tätäkö se on se kuuluisa eurooppalainen identiteetti? Onko sellaista lopulta olemassakaan? Minusta ei. On kuitenkin hienoa kuulla, että meihin luotetaan, että "Suomen henki jyllää" meissä. Itsestäni on huomattavasti helpompaa asioida muiden pohjoismaalaisten ja saksalaisten tai brittien kanssa kuin esimerkiksi espanjalaisten tai italialaisten kanssa. Uusista jäsenmaista minulla on vasta vähän kokemuksia, mutta ainakin puolalaiset tuntuvat olevan melko ujon sorttisia.

Euroopan vihreä sydän
Millainen maa sitten on tämä Belgian, Ranskan ja Saksan valissä sijaitseva pikkuinen suurherttuakunta, joka tunnetaan varakkaasta väestöstään ja keveästä verotuksestaan? Rantaviivaton Luxemburg on pinta-alaltaan 2 586 neliökilometriä. Idyllisen vehreää pohjoisosaa hallitsee sotahistoriasta tuttu Ardennien vuoristoon kuuluva Eislingin ylänkö. Sen korkein kohta on 559 metriä merenpinnasta, joten vuoristo-nimen käyttö on lievästi liioiteltua. Eteläosa maata on alavampaa kumpuilevaa seutua, jossa aiemmin on harjoitettu kaivostoimintaa. Siellä saattaakin silloin tällöin maa vajota, kun vanhat kaivoskuilut luhistuvat.

Luxemburgin tärkeimmät joet ovat Mosel, Our ja Sure. Moselin varrella kasvatetaan paljon viiniä ja pailkalliset valkoviinit ovatkin hyviä. Myös kuohuviiniä eli Crémanttia valmistetaan ja se kilpailee laadullaan aidon shampanjan kanssa. Luxemburgilaista punaviiniä en sen sijaan veisi pahimmalle vihamiehellenikään! Maassa toimii myös neljä olutpanimoa, joiden tuotteet ovat täysin suomalaistuotteiden veroisia. Maassa on myös järvi, joskin se on tekojärvi ja ainakin suomalaisen silmissä se vastaa lähinnä leveähköä joenuomaa, jonka vesi on todella sameaa.

Asukkaita on noin 440 000, joiden puhekielenä on luxemburgin kieli eli letzebuerg. Se on jonkinlainen jäänne menneisyydestä. Noin 75 % sanoista on vanhaa alafrankin murretta ja loput ranskaa. Letzebuergin kieli on pehmeämpää kuin saksankieli ja kuulostaa lähinnä hollannilta. Muina virallisina kielinä ovat ranska, joka on hallinnon kieli ja saksa, jota käytetään lehdistössä. Päälehti on katolinen ja hallituspuoluetta lähellä oleva Das Wort, jonka uutisoinnin mielenkiintoisin piirre on siinä, että lähes kaikki ikävät asiat jätetään kertomatta. Jokainen luxemburgilainen osaa siis kolmea kieltä ja monet puhuvat vielä hyvää englantia. Maassa on paljon portugalilaisia siirtolaisia, joten silläkin kielellä pärjää monessa paikassa.

Pääkaupunki on Luxemburg, jossa asuu noin 80 000 asukasta. Näistä yli puolet on ulkomaalaisia – minä yhtenä joukossa. Kaupungin keskusta on pieni ja sijaitsee korkeiden vanhojen linnoitusmuurien ja pengerrysten suojassa. Kaupungin keskusta onkin oikeastaan vanha linnoitus. Maisemallisesti se on ainutlaatuinen siltoineen ja syvine laaksoineen. Suurherttua Henrin hallintopalatsi löytyy keskustasta Place Guillomin vierestä. Maassa on noin 70 linnaa, joten linnanrouvaksi tai herraksi pääseminen lienee pinta-alaan ja asukasmäärään suhteutettuna täällä kaikkein helpointa. Luxemburgissa eli "Euroopan vihreässä sydämessä" asuu vajaa tuhat suomalaista, joten äidinkieltämmekin kuulee mukavan usein. Paikalliset suomalaiset ovat perustaneet oman seuransakin, jonka puheenjohtajana toimin (kotisivut osoitteessa www.homepages.lu/Finlux).

Luxemburg on vanhojen ja varakkaiden kaupunki, joka hiljenee melko varhain. Maassa ei esimerkiksi ole yliopistoa, joten paikallisen nuorison lähimmät jatko-opintomahdollisuudet löytyvät Saksan Trieristä ja Ranskan Metzistä sekä Nancystä. Meneville ja nuoremmille ihmisille iltaelämä voi olla pettymys. Itsenäisyyttään maa juhlistaa ilotulituksin hallitsevan suurherttuan syntymäpäivänä 23. kesäkuuta eli meidän juhannuksemme tienoilla.

Suomi-tietoisuus vaatimatonta
Paikallisten Suomi-tietoisuus on melko vaatimatonta, mutta kyllä kiinnostusta löytyy. Erilaiset näyttelyt tekevät Suomea tunnetuksi, esimerkiksi viime jouluna täällä oli Helsingin joulusta kertova näyttely, jonka järjestelyihin Suomi–Luxembourg-seura ja paikallinen Suomi-koulu osallistuivat käsityö- ja lauluesityksin. Näyttely sai suuren suosion ja suomalaista joulukuusta koristeluineen pidettiin yksinkertaisuudessaan kauniina. Suomen ja Helsingin tuntevat paremmin paikallinen urheiluväki johtuen olympialaisistamme 1952, joissa luxemburgilainen Josy Barthel otti yllätyskultaa 1 500 metrillä. Keskustan lähelle onkin rakennettu pieni stadion, joka kantaa hänen nimeään.

Luxemburgilaiset ovat katolisia, joten kirkolliset pyhät ovat eripituisia ja yleensä eri aikaan kuin Suomessa. Eläminen ulkomailla on toki muutoinkin erilaista. Tavat poikkeavat melko paljon Pohjantähden alla syntyneiden käytänteistä. Harvemmin sitä esimerkiksi toivottaa Suomessa hissiin tulijalle tai rappukäytävässä täysin tuntemattomille henkilöille hyvää päivää ynnä muita kohteliaisuuksia. Kauppaan mennessään on parempi tervehtiä ja lähtiessään hyvästellä. Kohtelias pyyntö on suorastaan välttämättömyys, jos haluaa mitään palvelua. "Ei tai normaalisti se on näin, mutta…" tuntuu olevan tavallisin vastaus kysymykseen varsinkin virkamiesten kanssa asioidessa. Kyllä Suomi on loppujen lopuksi hieno maa ja paras meille suomalaisille!

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös

Ruotsalaisen puolueen (RKP) entinen puheenjohtaja, entinen opetus- ja ulkoasianministeri, ministeri Pär Stenbäck (62) on kirjoittanut joulukuussa 2003 julkaistun pamfletin ruotsalaisuuden eloonjäämisestä Suomessa. Teos "Vision och verklighet - Handbok i överlevnad för Svenskfinland" ("Näky ja todellisuus - ruotsalaisen Suomen eloonjäämisopas") on yritys jäsentää tuorein ajatuksin ruotsalaisten vaalimia myyttejä ja arkitodellisuutta. Kirjan tavoitteena lienee, paitsi ylläpitää ruotsin uhatusta asemasta käytävää keskustelua RKP:n eduksi vaalivuonna 2004, tuoda esiin vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia umpikujaan ajautumassa olevalle suomenruotsalaiselle kielipolitiikalle.

Stenbäck tuo tyytyväisenä esiin viimevuosien ruotsalaisten menestyksen lainsäädännön muuttamisessa. Vuodelta 1998 peräisin oleva koululaki takaa kaikille oikeuden ruotsinkieliseen opetukseen ja niin ruotsalaisia kouluja perustetaan jälleen umpisuomalaisille paikkakunnille, joista ne jo sata vuotta sitten suljettiin. Myös uuden kielilain tuomat tiukennetut vaatimukset palvelusta ruotsiksi ansaitsevat maininnan. Kustannuksista Stenbäckkin vaikenee.

Stenbäck käyttää runsaasti sivuja kaksikielisyyden ruotsalaisuudelle muodostavan uhan käsittelyyn myötäillen Taxellin paradoksia, jonka mukaan toimiva kaksikielisyys edellyttää yksikielisiä ruotsalaisia ratkaisuja.

Vaikka Suomen nykyeliitti on Stenbäckin mukaan 'varsin "indoktrinoitu" uskossaan nykymalliin, koska kliseitä kuten "kaksikielisyys on rikkaus", on toistettu kyllin kauan' (s. 110), katsoo Stenbäck hiukan huolissaan tulevaisuuteen. Hän näkee nykyisen lainsäädännön lähtökohdan - suomen ja ruotsin tasavertaisuuden - epärealistisena ja pitkällä aikavälillä mahdollisena uhkana. Vähemmistökieliasema voisi antaa ruotsalaisille parempia eväitä erilaisten ruotsin suojelemiseksi tähdättyjen erityistoimenpiteiden rahoittamiseen, silläkin uhalla että vähemmistökieliasema voisi merkitä pakkoruotsin poistumista suomalaisista peruskouluista ja ruotsin statuksen heikkenemistä.

Stenbäck ei näe syytä vetäytyä pakkoruotsin opetuksesta suomalaisille peruskoululaisille, vaan pitää sitä tärkeänä ruotsin aseman tukipylväänä ja yrittää puolustaa sitä totunnaisilla svekomaanisilla näkemyksillään. Hänellä on järkähtämätön usko lainsäädäntöön ja lakiteitse toteutettuun ohjaukseen ruotsalaisuuden säilyttämisessä, hän leikittelee jopa mainostajia velvoittavalla ulkomainoslainsäädännöllä, jolla ruotsalaiset mainokset voitaisiin saada takaisin, vaikka markkinat eivät niitä enää tarvitse.

Stenbäckin pamfletti on sittenkin ensisijaisesti näkökulma svekomaaniseen ajatteluun ja sieltä voi ammentaa ruotsalaisessa noitakeittiössä paraikaa kokattavia myrkkyliemiä, joita RKP pyrkii politiikallaan suomalaisille syöttämään. Stenbäck ehdottaa mm. kielikylpyjä suomalaisille lapsille, suomalaisille suunnattuja ruotsalaisia eliittikouluja suuriin kaupunkeihin, Ruotsin suurlähetystön resurssien lisäkäyttöä, 2200 ruotsinopettajan aktivointia ruotsalaistamisessa, vuosittain 8000:n ruotsissa laudaturin kirjoittaneen suomalaisen ylioppilaan värväämistä ylimitoitettuja ruotsalaisia opiskelijapaikkoja täyttämään, erilaisten virkojen avaamista riikinruotsalaisille – suomen taidoista viis – jne.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Stenbäck on joissain asioissa uskaltautunut rikkomaan tabuja ja kirjoittamaan julki ajatuksia, jotka ovat nostattaneet loiskeita ankkalammikossa. Useat ajatuskulut ovat kuitenkin jääneet kesken, eikä hän ole monestikaan uskaltanut pöyhiä kipeitä tosiasioita pohjia myöden. Stenbäck on avannut ruotsalaisesta unestaan toisen silmän, jolla hän pälyilee suomalaisten heräämistä suomenkieliseen kielipolitiikkaan.

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös

Jo pikkupoikana koin aivan henkilökohtaisesti kaiken ihmisyksilöön kohdistuvan pakkovallan hyvin loukkaavaksi; mm. kolme ensimmäistä, vastoin tahtoani eteeni työnnettyä aapista saivat välittömästi kyytiä. Myöhemmin minulle kirkastui, että tämä hyvin ikävä piirre olikin maassamme paljon yleisempi ja vakavampi kuin monissa muissa maissa. Tällaista pakkoa on kaikitenkin pidetty meillä kuin yhteisöelämään kuuluvana luonnollisena ja hyväksyttävänä osatekijänä. Sitä vastaan ei ole osattu edes kunnolla taistella.

Poikkeamme tässä selvästi aidoista läntisistä demokratioista. Lähes vuosituhannen meitä alistanut vieras valta on ilmeisesti jättänyt syvälle ulottuvat jälkensä. Kauhua ja pelkoa herättävä esivalta ilmenee edelleenkin hauskasti - ja samalla synkeästi - myös kielessämme. Esivallan tekemään ja kansalaisen vääräksi kokemaan päätökseen haetaan oikaisua "valituksella", ei esimerkiksi "huomautuksella" - tai vaikkapa terveen itsetuntoisen ja täysivaltaisen kansalaisen virkamiehelle suunnatulla "korjaus-vaatimuksella". Sana valitus loihtii mieleen kuvan surkeasti valittavasta ja armoa anelevasta muinaisesta talonpojasta.

Ei tosin ole vielä kovin kauaa siitäkään, kun autoilija vapisi pelosta katsastusmiehen puheille astellessaan. Synkeä ja vielä nykypäiväänkin heijastuva menneisyytemme käynee ilmi myös suomalaisten, nimenomaan suomenkielisten, nykyisestä alkoholin käytöstä. Tutkijathan ovat hämmästelleet sitä, että tämä tunnettu ongelmamme muistuttaa erehdyttävästi muiden maiden alistettujen vähemmistöjen alkoholiongelmaa!

YK:N IHMISOIKEUS JULISTUS
Toisen maailmansodan jälkeen hyväksytty YK:n ihmisoikeuksien julistus lähtee liikkeelle siitä aidon demokratian peruspilarista, että julkinen valta voi loukata ihmisyksilön itsemääräämisoikeutta vain muutamissa hyvin poikkeuksellisissa ja selkeästi rajatuissa tapauksissa. Aikuisten kohdalla keskeisimpiä perusteita ovat vakava rikos sekä laaja hätätilanne, esim. sota. Alaikäisten kohdalla taas lähinnä vanhempien asiana on turvata tarvittaessa pakkokeinoin esimerkiksi se, ettei lapsi joudu vakavaan vaaratilanteeseen. Aikuinen tulee ikäänkuin korvaamaan lapsen vielä puutteellista ymmärrystä.

YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyy tosin erään tästä yleislinjasta selkeästi poikkeavan yksilön koskemattomuuteen puuttumisen, lapsen oppivelvollisuuden. Sen nojalla yhteiskunta voi ääritilanteessa jopa murtaa sekä lapsen että hänen vanhempiensa itsemääräämisoikeuden ja pakottaa tietyn ikäisen lapsen osallistumaan kansalaiselle välttämättömäksi katsottavaan perusopetukseen.

Tämä valtaoikeus poikkeaa niin selkeästi muista demokraattisen maan pakkovallan käytön periaatteista, että sille on asetettu hyvin tiukat rajat. Ko. pakko-opetuksen tulee näet kiistattomasti koskea vain yleisesti hyväksyttävien perusasioiden opetta-mista (äidinkieli, peruslaskutoimitukset jne.). Lisäksi YK edellyttää, että opetuksen tulee tapahtua yhteisymmärryksessä lapsen vanhempien näkemysten kanssa. Koulunhan ei pidä repiä rikki perhekokonaisuutta, kuten tapahtui taannoin kommunistisissa maissa.

Ihmisoikeuksien julistuksen aikoihin olivat vielä tuoreessa muistissa totalitarismin hirvittävyydet Saksassa ja Neuvostoliitossa. Silloinhan lapsi ikäänkuin ryöstettiin vanhemmilta valtiovallan hoiviin ja sen kasvatettavaksi. Koko ihmisoikeuksien julistuskin laadittiin paljolti juuri inhimillisen perhekokonaisuuden suojaksi totalitaarista valtion pakkovaltaa vastaan. Tietenkin vaara voi uhata lasta myös poikkeavien vanhempien taholta vaatien omat varotoimensa.

PERUSOPETUKSEN PAKOT
Meillä Suomessa julkisen vallan järjestämä perusopetus on hoidettu yleisesti ottaen mallikelpoisesti ja YK:n periaatteiden mukaisesti. Erityisesti olemme ansioituneet oppilashuollon hienossa toteuttamisessa. Esim. kouluruokailu on edesauttanut oppilaiden terveyttä ja yhdenvertaisuutta jo -40-luvulta alkaen. Eräässä asiassa olemme kuitenkin valitettavasti ja omituisesti vieraantuneet demokratian ja YK:n ydinperiaatteista: kaikki suomenkieliset lapset pakotetaan opiskelemaan ruotsin kieltä, vaikka oppilas ja hänen vanhempansa ovat ilmaisseet siitä selkeästi kielteisen kantansa

Kun lukuisten tutkimusten mukaan 60-70 % oppilaista ja heidän vanhemmistaan ei hyväksy ruotsin pakko-opetusta, joten tilanne ei selvästikään toteuta YK:n oppivelvollisuuden määrittelyn perusperiaatteita. On muistettava, että ruotsin kieli on hyvin pieni ja vahvasti alueellinen vähemmistökieli (noin 5,5%). Sitä pitäisi myös lainsäädännössä kutsua oikealla nimellä ja opettaa alueellisten tarpeiden mukaisesti. Isäni Sven Sigfrid oli alkuaan ruotsalainen ja myös äitini suku on peräisin Ruotsista. Siksi olen vakuuttunut, että valinnainen ruotsin opiskelu takaa parhaiten ruotsin kielen osana todellista suomalaista kulttuuria. Minun tietojeni mukaan missään muussa demokraattisessa maassa ei ole pakkoruotsia vastaavaa käytäntöä. Asiaa ei muuta miksikään se, että eduskuntamme on julistanut ruotsin "Suomen kansalliskieleksi".

KORRUPTION PEIKKO
Miten tällainen asiantila on yleensä mahdollista meidän kaikkien kunnioittamassa isänmaassamme? suomessa on aiheellisesti ylpeilty aiemmin siitä, että korruptiomme on ollut kansainvälisissä tutkimuksissa muita maita vähäisempää. Äskettäin julkaistu EU:n korruptiotutkimus nosti kuitenkin esiin vakavan ja ikävän epäilyn. Siinähän todettiin, että Suomessa puolueiden rahoitus on Euroopan salatuimpien joukossa. Kun puolueilla on tunnetusti jatkuva rahapula, on korruption peikko todella vakavasti otettava mahdollisuus.

Roomalainen filosofi Seneca on luonut upean ajatelman, johon ei koskaan kyllästy: "Vivere tota vita discendus est et, quod magis fortasse miraberis, tota vita discendum est mori", eli 'koko elämän ajan on opeteltava elämään ja - mitä kummastelet ehkä vielä enemmän - koko elämän ajan on opeteltava kuolemaan'. Seneca ei jatkanut "et loqui linqua Suetica. " 'ja puhumaan ruotsin kieltä'!

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös

Käsittelen tässä virallisten kielten ja väestön valtakielen suhdetta toisiinsa Euroopan maissa ja lisäksi muutamaa tärkeää länsimaisen sivistyksen piirissä olevaa Euroopan ulkopuolista maata. Alle puolen miljoonan asukkaan pienvaltiot on jätetty pois.

Tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen julkaisemaan kansainväliseen väestötilastoon vuodelta 2000. Lähtökohtana on, että maan pääkieltä puhuu 80 % tai suurempi osa väestöstä, jolloin maata voidaan pitää yksikielisenä sillä perusteella, että EU ei vaadi alle 20 prosentin kielivähemmistöille palveluja heidän äidinkielellään.

Tilaston mukaan vain Irlannissa ja Suomessa on virallisena kielenä maan pääkielen lisäksi toinen kieli. Maat eivät kuitenkaan ole keskenään vertailukelpoisia muussa kuin siinä, että molemmat ovat pitkiä aikoja olleet vieraan vallan ikeen alla. Irlannin on käynyt sikäli onnettomasti, että alkuperäinen iirin kieli on kuihtunut pariin prosenttiin, mutta sen suojelemiseksi on se kuitenkin julistettu ensisijaiseksi viralliseksi kieleksi, vaikka 98 prosenttisesti dominoiva englanti on asiallisesti ottaen maan ainoa kieli. Suomessa tilanne on edelliseen verrattuna täysin päinvastoin, sillä huolimatta siitä, että suomen kieli on yli 92 prosenttisesti maan pääkieli ja alkuperäiskieli, niin ruotsi on toinen virallinen kieli. Tähän ei ole mitään muuta syytä, kuin ruotsalaisen imperialismin hiipuva jäänne Suomessa. Pahinta on, että koko maan koululaiset pakotetaan lukemaan ruotsia Euroopan Unionin tärkeämpien kielten kuten saksan ja ranskan kustannuksella. Onneksi englannin opetus on sentään hoidettu kohtuullisella tavalla. Toivoa pahimpien epäkohtien poistumiseen antaa myös ylioppilaskirjoitusten rakennekokeilun vakinaistaminen ja ulottaminen kaikkiin lukioihin. Paha epäkohta on edelleen vuoden 2004 alusta voimaan tullut kielilaki, jonka laatijoilta on puuttunut suhteellisuudentaju tyystin Lakihan pyrkii ulottamaan kaksikielisyyden kauttaaltaan koko maahan. Tällaiset lait synnyttävät vain eripuraa ja katkeruutta vallanpitäjiä kohtaan.

Suomi on Euroopan yksikielisimpiä maita. Esimerkiksi Saksassa 91,3 % väestöstä puhuu saksaa, Itävallassa 92,0 % ja Ruotsissa 89,5 % ruotsia, kun taas Suomessa on suomenkielisiä 92,5 %. Myöskään Euroopan ulkopuolisista käytännössä yksikielisistä maista, kuten Australia, Turkki ja USA, ei yhdessäkään pääkieli yllä yli 90 prosentin.

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös

ALUEUUTISET YO-RUOTSIN VALINNAISUUDESTA

- Ei vain pelkästään yo-kirjoituksissa, vaan myös peruskoulussa, lukiossa ja koko opetusjärjestelmässä ylipäätään”.

- Englannin kielellä on suurempi merkitys kuin ruotsin kielellä työelämässä.

- Ruotsin kieli on muinaisjäänne yli 100 vuoden takaa. Suomen tulisi olla trendikäs itsenäinen valtio ja päästä irti vanhasta rasitteesta.

- Pitääkö aina käydä sotaa, että tällaiset asiat muuttuvat ?

- Suomi asettaa suomenkieliset opiskelijansa huonompaan kilpailuasemaan, kun heidät väsytetään "pakkopullalla”. Kun yksikin aine menee täysin penkin alle, se vie opiskelumielialan mukanaan. Pakkoruotsilla saadaan kadunlakaisijoita ja ovimiehiä paremmalle väestölle.

Ylläoleva tulos ja siihen liitetyt kommentit osoittavat, että Alueuutisten lukijakunta on pakkoruotsikysymyksessä samoilla linjoilla kuin Suomen Mielen lukijakunta on jo ollut vuosikausia.

Pääsivulle   Suomen Mieli   Ylös