Johdanto
Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisen ja
luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden
ja rauhan perusta maailmassa,
kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut
raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen
korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset
voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja
puutteesta,
kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta
ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa
vastaan,
kun on tähdellistä edistää ystävällisten suhteiden kehitystä kansojen välille,
kun Yhdistyneiden Kansakuntien kansat ovat peruskirjassa vahvistaneet uskonsa
ihmisten perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä miesten ja
naisten yhtäläisiin oikeuksiin ja kun ne ovat ilmaisseet vakaan tahtonsa edistää
sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa
oloissa,
kun jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään, yhteistoiminnassa Yhdistyneet
Kansakunnat -järjestön kanssa, ihmisoikeusien ja perusvapauksien yleistä
kunnioittamista ja noudattamista, ja,
kun yhteinen käsitys näiden oikeuksien ja vapauksien sisällöstä on mitä tärkein
tämän sitoumuksen täydelliselle toteutumiselle,
Niin sen vuoksi
YK:n yleiskokous antaa tämän Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen
kaikkien kansojen ja kaikkien kansakuntien tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjeeksi, jotta
kukin yksilö ja kukin yhteiskuntaelin pyrkisi, pitäen alati mielessään tämän
julistuksen, valistamalla ja opettamalla edistämään näiden oikeuksien ja vapauksien
kunnioittamista sekä turvaamaan jatkuvin kansallisin ja kansainvälisin toimenpitein
niiden yleisen ja tehokkaan tunnustamisen ja noudattamisen sekä itse
jäsenvaltioiden kansojen että niiden oikeuspiirissä olevien alueiden kansojen
keskuudessa.
1. artikla
Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille
on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden
hengessä.
2. artikla
Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja
vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon,
poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen
alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen,
hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa
tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan
minkä tahansa muun rajoituksen alainen.
3. artikla
Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen
turvallisuuteen.
4. artikla
Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on
kiellettävä.
5. artikla
Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai
alentavasti.
6. artikla
Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan
lain edessä.
7. artikla
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain
suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa
syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.
8. artikla
Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa
tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle
valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.
9. artikla
Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.
10. artikla
Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja
julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen
oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua
rikossyytettä selvitettäessä.
11. artikla
1. Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön
siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa
oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten
tarpeelliset takeet.
2. Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät
kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä.
Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli
sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.
12. artikla
Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin
tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukatko kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on
oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
13. artikla
1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion
sisällä.
2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.
14. artikla
1. Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa
muissa maissa.
2. Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista
johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien
periaatteita ja päämääriä.
15. artikla
1. Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen.
2. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta
kansalaisuuden vaihtamiseen.
16. artikla
1. Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe
ilman minkäänlaista rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia.
Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen
jälkeen.
2. Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja
täydestä suostumuksesta.
3. Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus
yhteiskunnan ja valtion suojaan.
17. artikla
1. Jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa.
2. Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.
18. artikla
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omatunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus
sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai
vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että
yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
19. artikla
Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus
häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia,
vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
20. artikla
1. Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.
2. Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.
21. artikla
1. Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai
vapaasti valittujen edustajien välityksellä.
2. Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.
3. Kansan tahto on hallitusvallan perusta; tämä tahto on ilmaistava määräaikaisilla ja
aidoilla vaaleilla, joissa kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja joissa
äänestys on salainen tai muuta vaalivapauden turvaavaa menettelyä noudattava.
22. artikla
Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten
toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja
voimavarat huomioonottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen
olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja
sivistyksellisiä oikeuksia.
23. artikla
1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja
tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.
2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta
työstä.
3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka
turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota
tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa
puolustamiseksi.
24. artikla
Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä
määräaikaisiin palkallisiin lomiin.
25. artikla
1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen
perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon,
lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on
myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden
sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen
varalta.
2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten,
riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia
samaa yhteiskunnan suojaa.
26. artikla
1. Jokaisella on oikeus saada opetusta. Opetuksen on oltava ainakin alkeis- ja
perusopetuksen osalta maksutonta. Alkeisopetuksen on oltava pakollinen. Teknistä
ja ammattiopetusta on oltava yleisesti saatavilla, ja korkeimman opetuksen on oltava
avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.
2. Opetuksen on pyrittävä ihmisen persoonallisuuden täyteen kehittämiseen sekä
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen tulee
edistää ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja
kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken sekä pyrkiä edistämään Yhdistyneiden
Kansakuntien toimintaa rauhan ylläpitämiseksi.
3. Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen
laatu.
27. artikla
1. Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia
taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.
2. Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka
johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.
28. artikla
Jokaisella on oikeus sellaiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen,
jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin
toteutua.
29. artikla
1. Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen
puitteissa hänen yksilöllinen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.
2. Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin
sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena
on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä
moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset
kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.
3. Näitä oikeuksia ja vapauksia ei missään tapauksessa saa käyttää vastoin
Yhdistyneiden Kansakuntien päämääriä ja periaatteita.
30. artikla
Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö
voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä
määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.