Suomen kielen etäiset sukulaiset
Olen ollut kiinnostunut kansamme menneisyydestä jo pienestä pitäen.
Koulussa opimme, että suomen kieli kuuluu uralilaiseen kielikuntaan,
jonka alkukoti lienee sijainnut Uralin tai Volgan mutkan seutuvilla noin 6000 - 7000 vuotta sitten.
Sitä varhaisempia aikoja on pidetty mahdottomana tutkia kielitieteen nykyisten menetelmien avulla.
Tämä tieteen pysähtyneisyys on aina ärsyttänyt minua. Jos lääketieteessä
jotakin ongelmaa saada ratkaistua nykymenetelmin, koetetaan kiireesti
kehittää uusia ja parempia keinoja.
Vihjeitä varhaisemmista sukulaisuussuhteista olen kerännyt vuosikymmenien ajan.
Sellaisia ovat suomalaiselle helposti hahmottuvat paikannimet alkaen Suomesta
kautta pohjoisen Euraasian aina Koreaan ja Japaniin asti. Sellaisia esiintyy myös
Turkissa ja Intiassa sekä - ihme kyllä - myös Etelä-Amerikassa. Tärkeä löydös oli
Ants-Mikael Uessonin 1970 esittämä kartta agglutinoivista eli suffiksikielistä.
Nämä kielethän ovat rakenteeltaan sellaisia, että sanan alussa olevaan kantaan
lisätään johdannais- ja taivutuspäätteitä. Suomen kieli on tyypillinen esimerkki
agglutinoivista kielistä: tehdä, teettää, teetättää, teetätyttää, teen, teet, tekee,
teko, tekeminen jne. Yhdestä kannasta saa kymmeniä, jopa satoja eri
johdannaisia ja muotoja. Suomen kielen lähes miljoona sanaa pohjautuvat
vain noin 7000:een omaan sanakantaan. Uessonin kartta osui miltei
täsmälleen yksiin paikannimien avulla hahmottelemani kuvan kanssa.
Lopullisen sysäyksen tutkimuksen aloittamiseen antoi pari perättäistä
tapahtumaa 70-luvun alussa. Satuin lukemaan Uudesta Suomesta eversti
Esa Anttosen artikkelin, jossa hän vakuuttavin esimerkein osoitti, että
muinaisten inkojen kielestä polveutuvan ketsuan sanastossa on
paljon yhtäläisyyksiä suomen kielen kanssa. Hankin heti sanakirjan
ja samankaltaisuuksia löytyi lisää. Otin myös yhteyttä Anttoseen ja
tapasin häntä useita kertoja. Tämän huippuälykkään miehen laajat
tiedot Kalevalasta, suomalaisesta kansanrunoudesta ja uralilaisista
kielistä herättivät kunnioitusta.
1975 kävi ilmi, että Pohjois-Savosta löytämäni aikaisemmin tuntematonta
neuropsykiatrista sairautta esiintyy myös Japanissa. Tautihan tunnetaan nykyisin
Nasu-Hakolan taudin nimellä. Kun olin osoittanut, että tauti on perinnöllinen,
haeskelin kirjoista muitakin yhteisiä perinnöllisiä sairauksia. Kävi ilmi, että
silloin noin 30:sta suomalaisen tautiperinnön sairaudesta 10 esiintyy myös
Japanissa. Tämä osui yksiin Nevanlinnan aikoinaan esittämän käsityksen
kanssa siitä, että suomalaisten geeneistä noin 25-30 % on itäistä perua.
Myöhemmin lisäsin vielä tarkasteluun altailaiset kielet, kuten turkki ja
mongoli sekä kielitieteilijä Boudan artikkelin löydettyäni myös Etelä-Intian
dravidakielet, joista tärkein on tamili.
Kun kävi ilmi, että kielimiehemme eivät olleet kiinnostuneet näin
etäisten sukulaisuussuhteiden tutkimisesta eikä Anttonen ollut saanut
ketään innostumaan asiasta, päätin tehdä työn itse. Menetelmistä
valitsin helpoimman, nimittäin sanastojen tutkimisen.
Language Science julkaisi 1989 kirjoitukseni, jossa esitin hypoteesini siitä,
että suuret agglutinoivat kielikunnat: uralilaiset kielet (suomi, unkari, viro jne.),
altailaiset kielet (turkki, mongoli jne.), dravidakielet (tamili, telugu, kannada jne.),
japani sekä Andien ketsua ovat keskenään sukua. Olettamalleni suurperheelle
annoin nimen duraljan (Dravida, Ural, Altai,
Japani, Andit). Väitteeni perusteeksi esitin tarkastelun,
jossa suomen, tamilin, mongolin, japanin sekä ketsuan sanastoissa
oli samankaltaisuutta moninkerroin enemmän kuin sattumanvaraisesti oli mahdollista.
Vuonna 1994 Indian Linguistics julkaisi yhdessä Esa Anttosen kanssa
- juuri ennen hänen kuolemaansa - kirjoittamamme työn, jossa esitimme
40 samankaltaisten sanallista ilmaisua merkitsevien sanojen sarjaa
duraljankielistä. Näiden suppeampien esitöiden jälkeen julkaisin
1997 duraljankielten sanaston (DURALJAN Vocabulary), joka käsitti lähes
viisisataa vastinesanojen ryhmää, joissa oli vähintään kolme edustajaa
näistä viidestä kielikunnasta. Viime keväänä sain painoon lopulta laajemman
kirjani 1000 duraljanin kantasanaa (1000 DURALJAN Etyma), jossa sanaston
ja sivujen määrä oli kaksinkertainen. Jälkimmäisessä kirjassani esitin myös
kantaduraljanin, suomen, mongolin, tamilin, japanin ja ketsuan väliset äännelait
sekä laajahkon populaatiogenetiikan, arkeologian ja jopa musiikkitieteen tarkastelun.
Kaiken tämän avulla saatoin päätellä, että jossakin pohjoisessa
Euraasiassa on noin 10.000 vuotta sitten elänyt kantakieli, joka
on levinnyt muualle Euraasiaan ja jollakin ihmeen keinolla päässyt myös Andeille.
Duraljanin kantasanat
Eräät esitöitteni arvostelijat väittivät, että duraljan-sanastossa ei esiinny
riittävästi ns. perussanastoa (basal vocabulary). Tämä väite oli omituinen,
sillä duraljanin sanastossa niitä on erittäin runsaasti. Esitän seuraavassa
muutamia esimerkkejä suomalaisista vastineista.
Ruumiinosat: pää, silmä, korva, suu, kieli, leuka, kaula, selkä,
kylki, vatsa, perä, käsi kyynärä, polvi ja jalka.
Sukulaisuussuhteittemme sanasto on melkein pelkästään duraljanista:
isä, äijä, emo, äiti, vaimo, vauva, poika, ylkä, ukko, akka, ämmä, miniä, vävy,
lanko, käly, kyty, nato jne. Kuten kielimiehemme ovat huomauttaneet monet
naispuolisia sukulaisia merkitsevät sanat, kuten tytär, sisar ja morsian puuttuvat.
Ehkä vaimoja on pitänyt ostaa tai ryöstää indoeurooppalaisilta ja sanat ovat lainautuneet samalla.
Luonnonolosuhteita kuvaavat sanat: kylmä, kuura, kirsi, halla, kohva,
kontta, talvi: kuuma, lämpö: sade, kuuro(sade), siite(sade), kaste, märkä, vesi,
joki; tuli, nuotio, savu, palaa, polttaa, kyteä, korventaa, kekäle, sysi.
Metsästyssanasto on ollut runsas ja sitä käyttävät metsästäjämme vielä
tänä päivänä sellaisenaan:
hakea, karkottaa, ampua, laukaista, osua, kaataa,
tappaa, pistää (laskea veri kaulasuonista), piirtää (tehdä avausviillot), nyhtää
(kiskoa talja irti).
Ansa ja takertua ovat ikivanhoja, heittää, nakata, viskata ja
singota ovat edellyttäneet heittoaseita, mutta ampua, kaari, nuoli, vasama
ja kolkka(nuoli), jänne ja jousi jo tehokasta metsästysasetta, jousta nuolineen.
Saaliseläimiä ovat olleet ainakin karhu, ilves, kettu, naali ja tarvas. Symbioosi
koirien kanssa oli myös käynnissä. Koira lienee tarkoittanut urospuolista ja peni narttukoiraa.
Metsästäjät oppivat myös anatomiaa turkin ja nahkan sisäpuolelta: tävy (keuhkot), sydän,
suoni, suoli, sappi, hermo, jänne, luu, silava, kamara. Miesjoukossa eivät alatyyliset
sukupuolielimiä tarkoittaneet sanat ole päässeet unohtumaan.
Kalastuksen todisteena ovat sanat kala, sampi, särki, siika, säyne
ja vesillä kulkemisesta haapio, kopukka, vene ja soima.
Kehityksen huomattavan korkeaa tasoa ovat edustaneet 28 lankojen ja
tekstiilien käyttöä merkitsevää sanaa kuten säie, syy, lanka, niini, nuora,
köysi, nauha, neuloa, kutoa, nitoa, paita, puku ja takki.
Sanallista ilmaisua merkitsevien
sanojen määrä on ollut hämmästyttävän suuri, yli 40, niiden joukossa ääni, häly, juttu,
kasku, käskeä, kärttää, kerjätä, kertoa, kieli, kiittää, kinata, kirota, kutsua, maanitella,
manata, nimi, pajattaa, pakista, panetella, parjata, penätä, pettää, puhua, saarnata,
sana, satu, syyttää, tokaista, udella, vaatia, valehdella, valittaa, vatustaa.
Kun näiden sanojen joukossa on monia nykyisen hallinnon ja lainkäytön termejä,
on ihmetellen todettava yhteiskunnan olleen aika kehittynyt silloin kun kantaduraljania
puhuttiin. Vaikka uskonnollisia käsityksiä ovat kuvanneet aave, noita, arpa ja elettiin
shamaanien aikaa, henki, manala, saarna, virsi ja ennen kaikkea jumala ovat
siirtyneet myös kristinuskon käyttöön.
Ajoituksen kannalta on tärkeää löytää viimeisintä kehitysvaihetta edustaneet
yhteiset sanat. Maanviljelystä todistavat mm. kaski, halme ja viljellä, kotieläinten
hoitoa koiran ja penin ohella karitsa, uuhi, sika, kanttura ja härkä. Nämä viittaavat
jo neoliittiseen aikaan. Neoliittisen ajan tärkeä innovaatio, saviruukun valmistaminen
keksittiin Japanissa 12 000 vuotta sitten, ja kantaduraljanilaiset jo tunsivat tämän,
mihin viittaavat sanat savi, astia, kaava ja pata. Ehkäpä myös kuparikausi oli jo
alkanut ja ensimmäiset metallit tunnettiin, jota todistavat kolikko, koru ja vaski.
Vastikesanojen samanlaisuus todisteena sukulaisuudesta
Sukulaiskielissä, kuten suomessa ja virossa, esiintyy vastinesanoja, jotka ovat sekä
merkitykseltään, että äänneasultaan samoja tai ainakin lähellä toisiaan.
Samankaltaisuus voi johtua myös sattumasta, mutta mahdollisuus on hyvin pieni.
Sattuman mahdollisuus saadaan suljettua pois, jos sana esiintyy useissa sukulaiskieliksi
väitetyissä kielissä. Jos samankaltainen sana esiintyy neljässä kielessä,
viidestä puhumattakaan, sattuman mahdollisuus on aivan olematon.
Kirjassani 1000 duraljanin kantasanaa oli viiden vastinesanan ryhmiä 153,
neljän ryhmiä 264, kolmen ryhmiä 314 ja vain kaksi on 269:ssä. Samankaltaisuuden
havainnollistamiseksi esitän parikymmentä viiden sarjaa.
Ei-kielitieteilijää varten olen valinnut esimerkiksi mahdollisimman lähellä toisiaan olevia sanoja.
Esitän ensin kantaduraljanin sanan merkityksineen, ja sitten sukulaiskielten vastinesanat.
Niiden painoasua on täytynyt jonkinverran yksinkertaistaa teknisistä syistä.
1. arpa- 'uhrata, taikoa, ennustaa tulevaisuutta': suomen arpa, arpoa,
turkin arvaa-, arba-, ketsuan arpay (y ääntyy j), japanin araware, tamilin ari.
2. aj3- 'ajaa, metsästää takaa-ajamalla': suomen ajaa, mongolin ajala-,
dravidan (kannada) ayana (y = j), japanin ayumi (y = j), ketsuan aiway.
3. jur3 'kasvin juuri, alkuperä, kotipaikka': suomen juuri,
turkin jurt, tamilin veer,
japanin yurai ja ketsuan jura (molemmissa viimemainituissa y ääntyy j).
4. kaav3 'malli, valinmuotti': suomen kaava, mongolin keb,
tamilin (kannada) koove, japani gawa ja ketsuan hava.
5. kan3 'soiminen: soiva kello': suomen kantele, ketsuan kantela,
tamilin kanakana,
japanin kane ja mongolin xanggilza.
6. katk3- 'katkaista, leikata poikki: suomen katkaista, dravidan (kui) katka-,
ketsuan katka-, mongolin xadxu ja japanin hatan.
7. kark3- 'karkottaa, ajaa pois': suomen karkottaa,
ketsuan karkoy (y = j), unkarin kerget, mongolin yarya,
dravidan (kannada) karipu ja
japanin kari, joka tarkoittaa juuri metsästystä ajomiesten avulla.
8. ker3- 'keriä kerälle': suomen keriä, mongolin kerydesyle,
tamilin curulai (c = k), ketsuan kurura- ja japanin kuru.
9. kele 'kieli, sekä elimenä, että puhuttuna': suomen kieli, tamilin kilavu,
mongolin kele(n), ketsuan qallu ja japanin kotoba (kuten sanottu, japanista puuttuu
l ja sen korvaavat d, t tai r).
10. kila- 'loistaa, kilottaa (kuten kuu)': suomen kilottaa, tamilin kilar,
mongolin gilai-, japanin kirakira tai giragira ja ketsuan killay.
11. kol3- 'kuolla, tappaa': suomen kuolla, tamilin kool, ketsuan kolluy,
mongolin xoru- ja japanin korosu.
12. mal3- 'suora rakennuspuu': suomen malko, malkio, ketsuan mallki,
tamilin maran, japanin maruki ja mongolin modun.
13. naj- 'nainen, naida': suomen nainen, naida, mongolin nai,
tamilin naya (y = j),
japanin naii ja ketsuan naya (y = j).
14. sana 'sana, merkki, signaali': suomen sanoa, sana,
dravidan (kannada) sanadu,
mongolin sana-, ketsuan sanampa ja japanin izanai.
15. sul3- 'sulaa, olla sula, helppo': suomen sulaa, dravidan (kannada) suluvu,
turkin sulauma, japanin surasura ja ketsuan culu- (c = lähes ts).
16. sul- 'suoli': suomen suoli, mongolin culu, ketsuan -culi,
dravidan (brahui) xool, ja japanin choo (ch = ts).
17. tak3- 'takertua, jäädä kiinni': suomen takertua, takiainen, ketsuan tkiay,
dravidan (kannada) tagar, mongolin takar- ja japanin taka.
18. tawt3 'tauti, sairaus, epidemia': suomen tauti, tamilin taavu,
mongolin taxul,
ketsuan tiwti ja japanin (tsu)tsuga.
19. tek3- 'tehdä': suomen tehdä, teko, tamilin tekka,
mongolin tege-, japanin deki ja ketsuan teqway.
20. tuk3 'joukko, lauma': suomen tukku, tokka, tamilin tokai,
turkin tugay, japanin taka ja ketsuan tukuy.
21. waar3 'mäki, vuori': suomen vaara, tamilin varai,
turkin varos, ketsuan varu ja vanhan japanin wori.
Äännelait sukulaisuuden todisteena
Huomattavakaan sanojen samankaltaisuus ei saa kielimiehiä vakuuttuneeksi kielten
sukulaisuudesta, koska vuosituhansien kuluessa sanojen pitäisi muuntua ns. äännelakien
mukaan eri suuntiin. Olenkin kirjassani 1000 duraljanin kantasanaa esittänyt kantakielen
sekä suomen, tamilin, mongolin, japanin ja ketsuan äännelait sanan ensimmäiselle vokaalille
ja konsonantille sekä seuraavalle vokaalien väliselle konsonantille. Vokaalien välinen
konsonanttiyhdistelmä ja toisen tavun vokaali on täytynyt jättää avoimeksi.
Edellä sitä on merkitty 3:llä. On muistettava, että agglutinoivissa kielissä
vain ensimmäinen tavu edustaa varmuudella sanakantaa, toinen tavu voi
olla sanakantaa, mutta siihen voi olla sulautunut johdoksia. Myöhemmät
tavut ovatkin jo aina johdos- tai taivutuspäätteitä.
Ensi tavussa ovat esiintyneet
konsonanteista ainakin p, t, k, m,
n, l, r, v, y ja s
sekä todennäköisesti savolaisesti
liudentuneet n' ja l' (menj, tulj!) ja kolme oudompaa suhuäännettä.
Vokaaleita on ollut
ainakin a, i, u, e ja o,
ehkä myös ä ja y. Äännelaista mainittakoon, että mongoli on
korvannut p:n aina b:llä ja japani b:llä, f:llä tai h:lla. K:n tilalla on mongolissa ja
japanissa usein herraskaisempi g ja ketsuassa q. Suomea ovat lähimpänä ketsua
ja tamili, jopa niin lähellä, että eräät lingvistit pitävät sitä mahdottomana.
Yhtäpitävyys muiden kielitieteellisten tutkimusten kanssa
Muita kaikkien duraljansuurkielikuntaan kuuluvien kielten tutkimuksia ei ole tehty.
Parittain tehtyjä tutkimuksia on sitävastoin runsaasti. Uralilaisia ja altailaisia kieliä
on aikaisemmin tutkinut Ramstedt ja myöhemmin Collinder, uralilaisia ja dravidakieliä
Tyler ja Pudas-Marlow, altailaisia ja dravidakieliä tsekki Vacek,
japania ja uralilaisia kieliä
unkarilainen Kazár ja suomea ja ketsuaa Anttonen. Korkein yhtäpitävyys, noin 80 % on
eräiden Vacekin ja Collinderin töiden kanssa hyvä, noin 60 % Tylerin ja Anttosen
tutkimuksen kanssa ja tyydyttävä Kazárin ja Pudas-Marlowin töiden kanssa.
Luvut voisivat olla paljon korkeammat, mikäli olisin lainannut heiltä suoraan sarjoja,
joita minulla ei ole, mutta en ole suotta kasvattanut kirjani sivumäärää.
Kaukomatkalaisten antama tuki
Kiinnostus kaikkien etäisempien kielellisten sukulaisuussuhteitten tutkimiseen
on nopeasti lisääntynyt erikoisesti USA:ssa, jossa heitä nimitetään longrangereiksi, kaukomatkalaisiksi.
Erikoisen tutkimuksen kohteena on ollut ns. nostraattinen
suurkielikunta, jonka tunnetuimpia tutkijoita ovat 1965 kuollut venäläinen Illitš-Svitytš
ja amerikkalainen Bomhard. Molemmat laskevat nostraattiseen suurkielikuntaan
indoeurooppalaisten kielten (ruotsi, saksa, englanti, romaaniset, balttilaiset ja
slaavilaiset kielet jne.), afroaasialaisten kielten (heprea ja arabi) sekä eräiden
kaukaasian kielten (georgia) lisäksi myös uralilaiset, altailaiset ja dravidakielet. Illitš-Svitytš
pitää jälkimmäisiä jopa nostraattisen suurperheen itäisenä haarana ja on siis samalla kannalla
kuin minäkin. Kumpikaan näistä ei ole tutkinut japania ja ketsuaa. Muuten tulosteni
yhteensopivuus on sekä Illitš-Svitytšin, että Bomhardin töiden kanssa oikein hyvä.
Amerikkalainen Greenberg on erikoisesti tutkinut intiaanikieliä ja hänen mielestään
ketsua kuuluu Andien kieliperheeseen ja sitä kautta amerind-kielikuntaan, joka on suurin
intiaanikielten kielikunnista. Greenberg on edelleen sitä mieltä, että amerindryhmä on
etäistä sukua pohjoisen euraasian kielille, kuten suomelle, mutta hän olettaa niin
etäistä sukulaisuutta, että se ei voi selittää havaitsemaani hyvin läheistä
samankaltaisuutat ketsuan, uralilaisten kielten ja dravidakielten välillä.
Kaikkein kauimmaksi ovat pyrkineet maailman yhteisen kantakielen eli
Mother Tonguen tutkijat mm. Sheveroschkin,
Ruhlen ja Bengtson. Nämä ovat jo pystyneet
esittämään useita Mother Tonguen kantasanoja, joita esiintyy kaikkialla maailmassa.
Bengtsonin ja Ruhlenin 27:stä yleismaailmallisesta kantasanasta 18 on edustettuna kirjassani.
Maailman yhteisen kantasanan sanat eivät sinänsä todista myöhempää sukulaisuutta,
sillä kaikki kielet ovat sukulaisia kantakielen perillisinä. Jo tunnettujen etäisten
sukulaisuussuhteiden avulla mm. Cavalli-Sforza työtovereineen on jo hahmottanut
kaikkien maailman kielten sukupuun. Siellä duraljankielet esiintyvät aivan vierekkäisinä haaroina.
Tämä on huomattava todiste teoriani paikkansapitävyydestä, sillä kumpikin meistä on tehnyt
teoriansa toisistaan riippumatta.
Kielitieteilijöiden suhtautuminen töihini
Kolme hyvin huomattavaa dravidakielten tutkijaa: V.I. Subramoniam, joka on mm.
dravidakielten kansainvälisen aikakauslehden IJDL:n kunniatoimittaja, R. Madhivanan,
joka on 25 vuotta toiminut tamilien etymologista sanakirjaa valmistelevan projektin
puheenjohtajana, sekä P. Ramanathan, joka on kirjoittanut useita tamilien kulttuuria,
historiaa ja kieltä käsitteleviä teoksia, ovat suhtautuneet erittäin myönteisesti töihini.
Samoin professori Hodjjat Assadian Teheranista, joka 25 vuotta on tutkinut nostraattisia kieliä,
oli suorastaan haltioissaan molemmista kirjoistani. Hän havaitsi, että muinainen sumerin
kieli on lähellä duraljania ja ehdotti yhteistyötä asian selvittämiseksi. Viime joulukuussa
teimme viikon ajan töitä tämän aiheen selvittämiseksi. Varovaisemmin myönteisesti
ovat suhtautuneet jo aikaisemmin mainitut Vacek ja Kazàr. Aivan asiallista kritiikkiä
esittivät professori Gyula Décsy, joka päätoimittajana arvosteli kirjojani Eurasian
Studies Yearbookissa sekä tri Peter A. Michalove, joka esitti kirjani arvostelun
Amerikan lingvistiikan kansainvälisessä lehdessä IJAL:issa. Ankarinta arvostelua
esittivät kaksi suomalaista lingvistiä, jotka nuijivat duraljansanastoni maanrakoon.
Koska kumpikaan ei ollut lukenut kirjaani, heidän kannanottojaan voi pitää
ennakkoluuloon perustuvana.
Duraljanhypoteesi ja muut tieteet
Arkeologisten ja geneettisten tutkimusten perusteella otaksutaan, että ihmissuku on syntynyt
itäisessä Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten. Ratkaiseva leviäminen muihin maanosiin on
tapahtunut kuitenkin vasta noin 50 000 vuotta sitten lähi-idän ja Intian kautta.
Jäästä paljastuvan Suomen ja Etelä-Amerikan eteläkärjen ihmiset ovat asuttaneet
vasta noin 10 000 vuotta sitten. Duraljania puhuneet kansat ovat siten sukua ainakin
tämän ajan takaa, mutta näin etäinen sukulaisuus ei täysin selitä näiden kielten
huomattavaa samankaltaisuutta.
Noin 30 000 vuotta sitten Länsi-Euroopassa
keksittiin ns. piilastuaseet ja pientä piinsirua käyttävä mikroliittinuoli, joka on
hyvin tehokas ase. Keksintö levisi nopeasti yli maapallon ja sen avulla tuhottiin
monet suuret maaimettäväiset. Tämä aalto on toinen vaihtoehto duraljankielten
leviämiselle. Kolmas ja myöhäisin aalto perustuu aikaisemmin mainittuun
neoliittisen ajan keksintöön: saviruukkuun, joka keksittiin Japanissa 12 000
vuotta sitten. Valmistustaito levisi nopeasti ympäri maailman. Samoihin
aikoihin kehittyi myös maanviljelys ja kesytettiin ensimmäiset kotieläimet.
Myös ensimmäisiä metalleja, kultaa, hopeaa ja kuparia opittiin käyttämään
vähän myöhemmin. Kuten jo mainitsin duraljankielten leviäminen saattaa
liittyä juuri tähän ekspansioon. Siihen sopii sekin, että japani sekä altailaiset
kielet ovat etäällä toisistaan ja myös uralilaisten, dravidakielten ja ketsuan kolmikosta.
Geneettiset tutkimukset antavat melkoisesti tukea viimeiselle mahdollisuudelle.
Cavalli-Sforzan työryhmän laajat populaatiogeneettiset tutkimukset ovat osoittaneet,
että Mantšuariassa asuvat tunguusit ovat läheistä sukua niin japanilaisille, altailaisille, uralilaisille
kuin dravidakansoillekin. Erittäin vahva todiste on Zerjalin, Sajantilan ym. havainto siitä,
että Y-kromosomissa esiintyvää c-allelia (geenimuunnosta) esiintyy vain altailaisilla
ja uralilaisilla kansoilla sekä joillakin japanilaisilla.
Mutaatio lienee tapahtunut jossakin Baikalin järven seuduilla noin 2 000 - 10 000 vuotta sitten.
Tämän esi-isän jälkeläisiä on jakuuttimiehistä 86 %, burjaattimiehistä 58 %,
suomalaismiehistä 52 % ja virolaisistakin 47 %. Tätä geenimuunnosta ei esiinny muualla maailmassa.
Darvidamiehiä ja ketsuaintiaaneja ei liene kuitenkaan tutkittu. Virolainen
professori Villems on jatkanut aiheen selvittelyä mielenkiintoisin tuloksin.
Erikoisen hyvin teoriaani sopii pari musiikkitieteen havaintoa.
Säveltäjä, fil.lis. Ilpo Saastamoinen on osoittanut, että ns.
Kalevalateema on levinnyt laajalti
ympäri maailmaa. Sen levinnäisyys sattuu paria poikkeusta lukuunottamatta hyvin yksiin
duraljankielten levinnäisyyden kanssa. Du on puolestaan osoittanut, että eräs
viisisävelasteikon tyyppi, la-pentatoninen asteikko esiintyy sekin paria poikkeusta
lukuunottamatta juuri niillä alueilla, joissa puhutaan duraljankieliä.
Tulevaisuudennäkymät
Maailman kantakielen ja muiden etäisten kielellisten sukulaissuhteiden tutkimus
edistyy nopeaa vauhtia. Tietokoneet ja internet tulevat suuresti helpottamaan
näiden tutkimusten tekemistä. On valitettavaa, että maamme lingvistit, jotka
muuten ovat monessa suhteessa ansioituneita, eivät Kalevi Wiikiä
lukuunottamatta ole lainkaan seuranneet tätä kehitystä,
johon edesmennyt Mikko Korhonen
ennätti ennen kuolemaansa ottaa myönteisen kannan. Maallikolle tämänlaatuisen
työn tekeminen kuluttaa erittäin paljon aikaa, voimia ja varoja. Olen arvioinut
käyttäneeni tähän työhön noin 10 000 työtuntia ja tehneeni jo tarpeeksi.
Lopun aion jättää ammattilingvisteille.
Panu Hakola
